Kannanottoni kirjasomekeskusteluun vm. 2026

Mitä on kritiikki?

Kielitoimiston sanakirja antaa sanan kritiikki määritelmäksi ‘arvostelu, punnitseva arviointi tai tutkimus’ sekä yleisemmin ‘nimenomaan tuomitseva, moittiva arvostelu; kriittinen suhtautuminen tai asenne.’

Yleiskielessämme kritiikki on siis pitkälti vakiintunut melko negatiivissävytteiseksi termiksi. Kuitenkin etymologialtaan kritiikki juontuu ranskan sanasta critique ‘kritiikki’, joka taas on lainasana kreikan kielen sanoista kritikḕ tékhnē ‘arvioimisen taito’, jossa kritikḕ on feminiinimuoto adjektiivista kritikós ‘arvostelukykyinen, tuomitsemiseen kykenevä’. Palaten Kielitoimiston sanakirjan määritelmään, kritiikki ei siis auttamatta ole moittivaa arvostelua, vaikka sitäkin se toki voi tarkoittaa. Ensisijaisesti se on kuitenkin arviointia sanan laajemmassa merkityksessä. Tai kuten itse tykkään sanan etymologisista juurista luettuani sanoa: arvioimisen taitoa.

Helsingin kirjamessujen jälkimainingeissa on jälleen herännyt kärkästä keskustelua, joka on kohauttanut kirjasomea usealla sosiaalisen median alustalla. On ollut puhetta kirjasomen kuplautumisesta, ‘uuden’ ja ‘vanhan’ kirjasomen vastakkainasettelua ja tulikivenkatkuisia kannanottoja useasta suunnasta, usealla eri media-alustalla. Vastareaktiot synnyttävät vastareaktioita, noidankehä ruokkii itseään.

Onhan toki yleisesti tunnustettu totuus, että sosiaalisessa mediassa keskustelu väistämättä polarisoituu ja usein yltyy jopa vastakkaisten ääripäiden keskinäiseksi tulitukseksi – lieveilmiö, jonka lienemme lainanneet jenkkilästä tänne Suomeenkin asti. Olen silti jollain lailla pettynyt, että yhteisö, jonka perustana on kirjallisuus, vaikuttaa jossain määrin alentuneen tälle hedelmättömän keskustelun tasolle. Lukutaito, kriittinen ajattelu, empatiakyky ja kaikki muu, jonka itse ainakin vahvasti liitän kirjallisuuden omaksumiseen, tuntuvat loistavan tässä hyödyttömässä diskurssissa poissaolollaan.

Aloitin itse kirjagram-harrastuksen juuri siksi, koska olin kirjallisuuden yliopisto-opiskelijana niin innoissani löydettyäni Instagramista nurkkauksen, jossa kirjallisuudesta keskusteltiin paikoin niin syvällisellä ja intohimoisella pieteetillä sekä avoimen monipuolisesti. Tunsin saapuneeni paikkaan, jossa useat somettajat tuntuivat kirjoittavan lukemastaan yhtä taitavasti kuin kirjallisuuden ammattikriitikot suorastaan, ja halusin itsekin olla osa tätä kriittistä, lukutaitoista ja kulttuurikeskustelusta kiinnostunutta yhteisöä. Puhumattakaan kaikista niistä kauneudennälkäisiä silmiäni hivelevistä kirjakuvista, joiden lumossa olen vielä tänä päivänäkin.

Kesällä kaunokielenlukunurkka kirjoitti pohdiskelevan tekstin rehellisten kirja-arvioiden kirjoittamisesta kotimaisesta kaunokirjallisuudesta. Se sivusi mielestäni mainiosti ilmiötä, jota itse olen ihmetellyt jo jonkin aikaa: tietynlaista toksisen positiivisuuden kulttuuria, jossa kriittisempien (ko. alun määritelmä) mielipiteiden ja erityisesti “hype-junien” tielle tipahtelevien soraäänien suotaisiin vaikenevan, ja esimerkiksi ilmiötason kritiikkiä puolestaan pyritään aktiivisesti vaientamaan hokemalla “kaikki lukeminen on arvokasta”, vaikka tietyn pisteen jälkeen sekään ei pidä täysin paikkaansa.

Alun etymologia-taustoitukseeni palaten, haluaisin tehdä kaikille selväksi, että esimerkiksi Booktokista lähtöisten ilmiöiden kritisointi ei ole henkilökohtainen hyökkäys ketään yksittäistä somettajaa kohtaan, ja kummastuttaa, että keskustelu onkin saanut niin tuohtuneen vastaanoton. Kun avaan pitkän tauon jälkeen Tiktokin, ensimmäinen suomalaisen tekijän kirja-aiheinen video, joka ilmestyy etusivulleni, onkin juuri kannanotto tähän keskusteluun. Kun avaan kommenttiosion, hämmästyn, kuinka se on täyttynyt yksipuolisesta vastaanotosta; kommenttien tuohtuneesta ja puolustelevasta sävystä voisi luulla, että esimerkiksi kirjasomeyhteisön positiivisuutta olisi loukattu mitä törkein sanankääntein, mutta se ei pidä paikkansa. Kuten vaikkapa toksinen maskuliinisuus ei tarkoita, että kaikki maskuliinisuus olisi toksista, ei myöskään toksisen positiivisuuden ilmi tuominen tarkoita, että positiivisuutta kaikkinaan pidettäisiin toksisena.

 Asiallinen ja rakentava keskustelu on luisumassa – tai jo luisunut – jo aiemmin mainitsemaani vastakkainasetteluun, jota juuri mainitsemani kaltaiset kommentit itse ruokkivat tunnereaktioillaan.

Toivon, että jatkossa kirjasomessa kyettäisiin puolin ja toisin rakentavaan, asialliseen keskusteluun paitsi kirjoista, niin myös kaikesta kirjoihin ja kirjallisuuteen liittyvästä. Toivon, että toksisella positiivisuudella ei tukahdutettaisi asiallista kritiikkiä, sillä alun määritelmiin palatakseni: kritiikki ei itseisarvioisesti tarkoita negatiivisuutta. Eikä se liioin tarkoita yhteisön positiivisten puolien moittimista.

Kirjallisuuskentällä – mistä olen mielestäni pätevä asiantuntija kertomaan, mutta varmuuden vuoksi lainaan silti Tieteen termipankkia – (kirjallisuus)kritiikki ‘tarkoittaa arvostelun sijasta julkista arviointia, jonka keskeisenä tavoitteena on määritellä yksittäisten teosten arvo ja merkitys laajemmassa yhteydessä, etenkin suhteessa kirjalliseen traditioon’.

Kritiikki on siis tarpeellinen osa kirjallisuuskeskustelua, ja mielestäni kaikelta kirjallisuudelta – niin "korkeakirjalliselta" kaunolta, kuin genrekirjallisuudelta tai vaikkapa lastenkirjoilta, on vaadittava laadukkuutta. Tästä laaduntarkastelusta huolen pitää kritiikki, joka – itseäni toistaakseni – ei ole automaattisesti negatiivista henkilöön kohdistuvaa arvostelua, vaan ilmiön, kulttuurin tai kirjallisuuden sisällön monipuolista arviointia.

Olen viime aikoina nähnyt paljon puolustusta tunnelmointi-painotteiselle kirjasomen tekemiselle, ja olen itsekin sitä mieltä, että sillekin on oma paikkansa ja sillä arvonsa kirjasomessa. Kirjailijoidenkin näkökulmasta on varmasti rikkaus, jos heidän teoksensa saavat aikaan mahdollisimman monipuolisia somejulkaisuja! Sen sijaan kirjasomen homogeenistymisen puolesta en liputa, enkä tosin usko, että niin tosissaan kukaan tekisikään – pois lukien tietenkin algoritmit, jotka eivät taida mitään muuta tehdäkään. Yhtäkään muuta kirjasomen tekemisen tapaa vähättelemättä on myös elintärkeää, että kritiikkiäkin jatkossa julkaistaan ja kirjoitetaan. Se pitää kirjallisuuden laadukkaana, se pitää kirjallisuuskeskustelun elossa. Analyyttisempiä tekstejä ja julkaisuja on myös aktiivisesti nostettava enemmän esille, sillä algoritmit pelaavat enemmän helposti lähestyttävien lyhytvideoiden pussiin. (Huom. tämäkään ei ole moita ketään yksittäistä tekijää kohtaan!)

Olen totta puhuen uupunut itseään toistavaan ja kädenlämpöiseen todisteluun siitä, että kaikenlainen kirjasomesisällön tekeminen on arvokasta, sillä mielestäni se on itsestäänselviö, enkä ole havainnut sitä missään kanavassa arvosteltavankaan. Mutta jotta kukaan ei varmasti loukkaantuisi kirjoittamastani, painotan vielä, että en itse moiti ketään “vääränlaisen” tai minkään muunkaanlaisen sisällön tekemisestä.

Toivon, että jatkossa kukin voisi kunnioittaa toistensa tapaa tehdä kirjasomea ja osallistua kirjapuheeseen kenenkään muun tapaa loukkaamatta ja vähättelemättä. Koska elämme kuitenkin nopeatempoisella some-aikakaudella, ja koska tämä sama sykli on toistunut aiemminkin, en kuitenkaan jaksa uskoa liikaa, etteikö vastaavanlaista kärhämää syntyisi taas ensi vuoden Helsingin kirjamessujen aikaan. Sitä odotellessa!

Lähteet:

Kielitoimiston sanakirja:
https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/kritiikki

Suomen Etymologinen sanakirja:
https://kaino.kotus.fi/ses/?p=qs-article&etym_id=ETYM_1739daf3fd0adf3253f22ca34b86191a&list_id=1&keyword=kritiikki&word=kritiikki

Tieteen termipankki:
https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:kirjallisuuskritiikki

sekä lukuisat Instagram- ja Tiktok -julkaisut kommentteineen, mutta en jaksa vaivautua lisäämään niitä lähdeluettelooni - pahoittelut!