humiseva huone

One For My Enemy Romaanimuotoinen tragedia I Näytös: Hulluutta huomaamattominta Could he really taste so sweet, being her enemy? (151) Olivie Blake keittää, kokkaa, kypsyttää ja kiehauttaa kasasta eriparisia ainesosia herkullisen seoksen: Shakespearen Romeo ja Julia -näytelmän raamit ja perintö, urbaanin noitafantasian ominaispiirteet, venäläinen mytologia ja tarusto sekä monimutkaisten perhedynamiikkojen verkosto yhdistyvät vakuuttavaksi ja tunteita herättäväksi teokseksi. One For My Enemy  on kirjana kultakimpale, jossa yhdistyy kolme kirjallisuuden lajia: lyyrinen kieli, draaman rakenne sekä romaanin muoto. Romaanimuotoinen tragedia onnistuu yhtä aikaa olemaan sekä toivottomampi, että toiveikkaampi, kuin inspiraationlähteensä. Rakenteeltaan romaani muistuttaa kovasti kolmenäytöksistä draamaa, jonka toinen näytös on pituutensa vuoksi pilkottu kolmeen osaan. Näytökset puolestaan koostuvat luvuista, joita voisi yhtä hyvin nimittää kohtauksiksi, joiden pituudet vaihtelevat, sillä jo...

  Nosferatu (2024) Dracula-adaptaation moderni uudelleenfilmatisointi Olipa kerran irlantilaiskirjailija, joka kokosi epistolaarisen romaanin vampyyrimyyteistä. Olipa kerran saksalainen kauhuelokuva, joka lähestulkoon tuhottiin tekijänoikeussyistä. Ja olipa kerran, yli sata vuotta myöhemmin, goottilainen kauhuelokuva, jota ei olisi olemassa ilman kahta edellä mainittua. Bram Stokerin (1847–1912) Dracula (1987) on länsimaisen kirjallisuuden kaanonin ikonisin vampyyrikirjaklassikko. Stoker kasaa romaanissaan kokoon eri kulttuurien ja aikojen verenimijöihin liittyvistä kansantaruista ja -uskomista vampyyrin arkkityypin, jota edelleen toistamme ja uudistamme eri medioissa. Stokerin goottilainen kauhuromaani innoitti saksalaista mykkäelokuvaa, Nosferatu, Eine Symphonie Des Grauens (1922), jota pidetäänkin ensimmäisenä säilyneenä vampyyrielokuvana. Oli kuitenkin vähällä, ettei se olisi lainkaan säilynyt – tuotantoon ei nimittäin saatu auktorisoitua lupaaa silloin jo edesmenneen Stokeri...

”Did they send me daughters when I asked for sons?” Mulan (1998)  Sukupuolen performatiivisuus Mulanin (1998) sotakonteksti luo suurta eroa sukupuolien välille – koko elokuvan juoni on siinä, että Mulan joutuu teeskentelemään miestä, koska naisena häntä ei hyväksyttäisi ottamaan isänsä paikkaa armeijassa. Sotiminen on mitä epäsopivin toimi naiselle, ja jos mies taas ei täytä supersotilaan roolia tyydyttävästi, hänen koko miehuuttaan epäillään: ”Lähettikö ne mulle tyttärii, kun mä halusin, poikii”[1] Gwendolyn Limbachin (2013) mukaan Mulan kuuluu sarjaan animaatioelokuvia, jotka tarjoavat suorapuheisia, näennäisen kapinallisia naishahmoja – hän kutsuu tätä Disneyn Uudeksi naiseksi (engl. New Woman ). Ensinäkemältä tarina naisesta, josta tulee perhettään ja maataan puolustava soturitar, kuulostaa tarjoavan progressiivista ja feminististä sanomaa katsojilleen. Kuitenkin Mulanin kapinallisuus loppupeleissä vahvistaa patriarkaalisia valta-asetelmia, eikä suinkaan riko niitä. Limbach v...

”She had seen that there was no love in his heart, and as punishment she transformed him into a hideous beast and placed a powerful spell on the castle and all who lived there. Ashamed of his monstrous form, the Beast concealed himself inside his castle.” Kaunotar ja hirviö (1991) Miehisyyden representaatiot Satuna Kaunotarta ja hirviötä on perinteisesti tulkittu naisten tarinana, mutta toisin kuin voisi kuvitella, Disneyn Kaunotar ja hirviö ( Beauty and the Beast,  1991) ei ole Bellen – naisen – tarina, vaan Hirviön – miehen. Tämä tulee ilmi heti alussa, sillä koko elokuva alkaa Hirviön taustarinalla siitä, kuinka hänet kirottiin hirviöksi. Tarinan pohjatekstin eri versioissa hirviöhahmo esitellään poikkeuksetta vasta tarinan jo käynnistyttyä, jolloin päähenkilöys ja fokus on enemmän sankarittaressa. Disneyn versiossa Belle kuitenkin päätyy olemaan oman tarinansa sivuhahmo. Susan Jeffords artikkelissaan ”The Curse of Masculinity: Disney’s Beauty and the Beast” (1995) osoittaa, e...