Babel: mystinen kertomus indeed

Babel ja Babel
Kääntämisen problematiikasta

i

R.F. Kuangin Babel, or The Necessity of Violence: An Arcane History (2022) on perin vaikuttava teos. Suuren kokonsa ja sisällöllisen laajuutensa puolesta kirjaa voisi miltei sanoa eepokseksi, tai vähintään tiiliskiveksi. Kantensa perusteella romaani on kenties kaunein kirja, joka on kirjahyllyäni kuunaan koristanut. Kannen perusteella – ja The Book Leo -YouTube-kanavan – tahdoin sen alkujaan hankkiakin.

Viime syksyn odotettujen kirjamessujen kynnyksellä odotin lisäksi innolla suomennosta kirjasta, joka lupaili dark academia -tunnelmaa sekä omaperäistä ja nerokasta, kääntämiseen linkittyvää taikuusjärjestelmää. Kun löysin messujen oman Babel-tornin halusin saada oman kappaleeni heti.

Aloitin työlään ja pitkällisen lukuprojektin, jossa luin vuorotellen eli rinnakkain sekä häikäisevän kaunista alkuteosta, että lupaavaa ja kiehtovaa suomennosta. Tähän projektiin kului lopulta kolme kuukautta, sillä se eteni varsin epäsäännöllisin ajoin ja siksi hitaasti.

Babel kertomuksena on kuin kahden eri hedelmän puolikkaat, jotka on liimattu siististi yhteen. Ensimmäinen puoli maalaa näyttämön, hahmot, motiivit. Kerronta tunnelmoi opiskelun ihanuudessa ja kiduttavuudessa, käännöstyön palkitsevuudessa ja hankaluudessa. Se esittelee teoksen vaihtoehtohistoriallisen maailman ihmeellistä taikuutta; hopeatangot ja sen, kuinka tuttu lost in translation -fraasi onkin keino valjastaa eri kielten sanasto tekemään ihmeellisiä taikuuksia. Kertomuksen ensimmäinen puoli tekee myös parhaansa juurruttaakseen päähenkilöiden välisiä suhteita ja ystävyyksiä – jotta ne sen paremmin voisivat horjua ja murtua toisessa näytöksessä.

Babeleiden toinen puolisko onkin sitten juonivetoisempaa ja hengästyttävämpää luettavaa. Se on täynnä tapahtumia, väkivaltaa, petoksia ja suuria päätöksiä. Tavallaan surettaa, ettei tunnelma ole enää kodikkaan akateeminen, mutta toisaalta tämä radikaali suunnanmuutos on tarpeellinen. Ilman yhtäkkistä juonen pikajuoksua koko kertomus jäisi hyvin tapahtumaköyhäksi ja pintapuoliseksi luennoksi kaikista niistä teemoista, joita se kärkkäästi käsittelee.

Siinä missä Babelin ensimmäinen puoli raottaa “salaista, mystistä historiaa” (engl. arcane history), toinen puolisko takoo lukijalle vauhdikkailla tapahtumillaan “väkivallan tarpeellisuuden” (engl. the necessity of violence). Ympyrä sulkeutuu. Babelin torni tuhoutuu.

Kun sain viimein kummankin Babelin luettua ja annoin niille tähtiarvosteluja, tuntui täysin selvältä, että alkuteos saisi täydet viisi tähteä. Vaikka se olikin vaikeaa ja työlästä luettavaa, oli se siksi myös palkitsevaa. Suomennoksen kohdalla sen sijaan mietin. Siinä oli yksi niin häiritsevä seikka, ettei se ansainnut yhtä hyvää tähtimäärää kuin toinen, mutta toisaalta se oli siinä mielessä lukijaystävällisempi, että sen kieli oli sujuvampaa. Niinpä annoin sille neljä ja puoli. Mutta syvemmän mietinnän jälkeen päädyin pudottamaan sen neljään. Minkä vuoksi, saatat kysyä?

ii

Babel - mystinen kertomus -teosta lukiessani en voinut olla huomaamatta erästä ylitsepääsemättömän häiritsevää seikkaa. Raivostuttavaa piirrettä, kuin koko kirjan halki kulkevaa vaikuttavaa säröä, jota ei voinut jättää huomiotta: se vilisi muurahaispesän lailla huolimattomia kirjoitus- ja painovirheitä.

Tässä esimerkkejä löytämistäni virheistä: sanojen lopussa saattoi olla väärä vokaali, esimerkiksi i:n tilalla a tai e, ja tällaiset painovirheet olivat jatkuvia. Monista lauseista puuttui predikaatti, ja vaikka näissä tapauksissa olikin sangen helppoa päätellä, mikä tämä puuttuva verbi olisi voinut olla, oli se silti toistuessaan sangen turhauttavaa. Englanninkielisten sitaattien sisällä saattoi olla yksi ainoa, täysin satunnainen, suomennettu sana. Toisinaan hahmon nimi saattoi muuttua kesken kohtauksen tai dialogin: Robin oli useaan otteeseen Ramy, ja Caligulasta puhuttiin niin kiihkeään sävyyn että se sai kaiketi yhden henkilöhahmoistakin hetkeksi muuttumaan tuoksi entiseksi Rooman keisariksi: "Caligulaa", sanoi professori Caligulaa. "Turvaudutko sinä Caligulaan?" (Suora lainaus Babel – mystinen kertomus -romaanista, sivulta 600.)

Kirjan loppupuolella havaitsin tyrmistyksekseni jopa erään tapauksen, jossa varsin nopeatempoisesta kohtauksesta puuttui kokonainen kappale, joka oli hyvin olennainen lukijan kannalta, jotta kohtauksen tapahtumia saattoi ymmärtää. Huomatessani tämän käsittämättömän suurvirheen, en voinut olla pohtimatta, saattoiko samanlaisia kappaleenkatoamisia olla jo aiemmissakin kohdissa. Yhtäkkiä mahdollisuus sille tuntui varsin suurelta.

Kenties kaikista turhauttavinta näiden virheiden huomaamisessa oli se, kuinka helposti ne olisi saatu korjatuiksi yhdellä ainoalla, viimeisellä oikolukukierroksella. Mutta tämä viimeinen editointikierros mitä ilmeisimmin jäi väliin, ja siksi suomennoksen lukeminen oli välistä kuin sellaisen esseen lukemista, joka on kirjoitettu kiireessä ja oikeinkirjoituksesta välittämättä kaksi tuntia ennen deadlinea. Punakynää, tai omassa tapauksessani syvänsinistä kuulakärkikynää, sai käyttää korjailuihin runsaalla tahdilla.

Kaikkien näiden lukuisten, toinen toistaan typerämpien ja epätodellisempien virheiden lomassa tulin vain ajatelleeksi, että miten voi olla, että näin huolimaton vedos on edes päässyt painettavaksi? Oliko kustantamolla niin valtava halu saada suomennos nopeasti valmiiksi ja myytäväksi kirjamessuille, ettei näille viimeisille korjailuille jäänyt aikaa?

Enkä laisinkaan syytä näistä tekstin virheellisyyksistä kääntäjää. Sen sijaan mietin aivan toista aihetta. Onko Babelin suomennos, virheet poislukien, onnistunut ja uskollinen?

iii

Millainen edes on hyvä ja onnistunut suomennos? Kysymys on filosofinen ja eittämättä monitahtoinen. Siitä lienee monenlaisia mielipiteitä. Itse luin tässä hiljattain kiinnostavan, joskin lähes kaksikymmentä vuotta vanhan, kääntämistä koskevan esseekokoelman. Teoksessa suomentamisen ammattilaiset pohtivat omaa kääntämistyötään. Kristiina Rikmanin toimittamassa Suom. huom. Kirjoituksia kääntämisestä (2005) Juhani Lindholm sanoo artikkelissaan "Robinson Crusoe ja muita fossiileja" seuraavan:

Käännöstieteessä puhutaan näkymättömyyden sijaan "läpinäkyvyydestä", siitä että käännös ei pyri anastamaan itselleen asemaa alkutekstin kustannuksella, vaan on huomaamaton kuin puhdas ja korkealaatuinen ikkunalasi. (Lainaus sivulta 165.)

Tällä tulkitsen Lindholmin tarkoittavan sitä, että vaikka kääntäjällä onkin haastava työ sovittaa alkuteoksen vieraskieliset lauserakenteet toisen kielen kielioppiin, on sanoman kuitenkin säilyttävä. Periaatteessa kääntäjän työ on silloin onnistunutta, kun hän on saanut adaptoitua tekstin toiselle kielelle sellaisena, kuin alkutekstin kirjailijan voitaisiin kuvitella sen kirjoittaneen, jos hän olisi itse kirjoittanut sen sillä kielellä.

Mitä yritän tässä sanoa on, että Babelin ja Babelin välillä vallitsee suuri sanastollinen ja kielellinen ero, enkä puhu ainoastaan eri kielten päivänselvistä eroavuuksista. Puhun niistä valinnoista, joita kääntäjä on tehnyt sovittaessaan R.F. Kuangin Babelin äidinkielellemme.

Babel, englannin kielellä, on oman tulkintani mukaan kaunokielistä ja koukeroista tekstiä. Se on täynnä isoja ja hienoja sanoja, täynnä vanhahtavia sanoja. Sanoja, jotka sitovat sen paremmin 1800-lukuun, jonka vaihtoehtoiseen fantasiaversioon teos sijoittuu. Suomenkielisen version kielessä ei ole juuri minkäänlaisia vihjeitä siitä, että se tavoittelisi vanhahtavaa ja erikoisen hienoa ilmaisutapaa. Esimerkki tästä on Babelissa esiintyvä sana dozen, joka on suomeksi tusina. Paitsi, että se on suomennettu Babel - mystinen kertomus -kirjaan sanaksi kymmenen. Pieni ja epäkorrekti virhe, mutta jossain määrin juonelle oleellinen.

Toisin sanoen suomennos on kieleltään modernimpia ja yksinkertaisempaa kuin alkuteos. Siis helppolukuisempaa. Onko tämä kenties strategia, jolla on pyritty houkuttelemaan suurempaa lukijakuntaa? Onko se täysin perusteltua siinä mielessä, että valinnan kustannuksella alkuteoksen kaunis ja haastava kieli on ainakin omasta mielestäni menetetty lähes täysin käännöksessä?

iv

Babel -kirjojen lukuprojektini oli kiinnostava tapa syventyä etymologian ja lingvistiikan maailmaan – unohtamatta ripausta hopeataikuutta. Babel käsittelee pätevällä tavalla tärkeitä kolonialismin, rasismin, sodan ja vallankumouksen teemoja. Ehkä onkin vain hyvä, että tarkoituksella helppolukuiseksi tehty suomennos täten tavoittaa mahdollisimman suuren määrän lukijoita?

Olen silti itse enemmän sitä mieltä, että hyvä käännös on sellainen käännös, joka säilyttää pohjatekstinsä tunnelman ja sävyn, sekä mahdollisuuksien mukaan myös kirjailijan proosalliset tehokeinot ja maneerit. Enkä ole varma, täyttääkö Babel - mystinen kertomus näitä kriteerejä, vaikka Helene Bützow onkin ansiokas kääntäjä. (Olen lukenut monia hänen käännöksiään, esimerkiksi Nälkäpelit ja John Greenin nuortenkirjan sekä Piranesin, ja ne ovat kaikki olleet oivallisia.)

Pitkäjänteinen lukutapani tuntui sopivan jotenkin erityisen hyvin juuri Babelin kohdalla, teos kun käsittelee nimenomaan kääntämistä ja sen politiikkaa. Sain lukukokemuksestani tuplasti enemmän irti, kuin jos olisin valinnut luettavakseni ainoastaan toisen näistä kirjoista. Ilman suomennosta en olisi ehkä ymmärtänyt suurta osaa alkuteoksen tapahtumista, kaunokielisyyden toisinaan häikäistessä niin suuresti. Ilman alkuteosta taas, no, en nyt näin esimerkiksi olisi saanut lukea sitä yhtä kappaletta, joka suomennoksesta oli mystisesti jäänyt puuttumaan.

Yksi puute alkuteoksesta, joka tulee mieleeni, on kirjailijan raskas tapa kertoa näyttämisen sijaan. Moni varmasti tuntee ikivanhan kirjoittajien nyrkkisäännön: näytä, älä kerro. R.F. Kuangilla on pinttynyt tapa avata jokaista teoksensa suurta käännettä ja tapahtumaa, kuin rautalangasta vääntäen. Onko se lukijan älykkyyden aliarvioimista? Se oli itse asiassa juuri Youtuben The Book Leo -kanavan Leonie, joka tästä huomautti.

Toisaalta, nyt kun olen itse lukenut kirjan, olenkin sitä mieltä, että kenties R.F. Kuangin motiivit tuolle kertomiselle ovatkin hyväntahtoisemmat, kuin alkuun voisi luulla. Ehkä hän tiedostaa kirjoittamansa teoksen vaikeaselkoisen, vanhahtavan kirjoitustyylin ja vain yksinkertaisesti ajattelee poloista lukijaansa, joka on varmasti niin sotkeutunut hänen korusanojensa sokkeloihin (tai pikemminkin Oxford Enligsh Dictionaryyn), ettei hän arvele tämän muuten sisäistävän näiden hienojen ja vaikeiden sanojen sisällä sijaitsevia tapahtumia? Näin ei-natiivina englannin taitajana tämä Kuangin valinta ei ainakaan häirinnyt niin paljoa, kuin etukäteen kuvittelin sen häiritsevän.

On ihanaa, että suosittuja teoksia käännetään omalle äidinkielelleni. Arvostan suuresti kääntäjien työtä. Mutta jokin tässä Babel - mystinen kertomus -kirjassa jää vaivaamaan. Oliko kustantamon kiire saada suomennos markkinoille juuri ennen Helsingin kirjamessuja todella niin suuri, että se tapahtui viimeisen editointikierroksen kustannuksella? Toivon totisesti, että jatkossa emme joudu kärsimään puolihuolimattomista käännösjulkaisuista, jotka eivät tee ansaittua oikeutta alkuteoksille ja niiden kirjailijoille.